Säästokohteita haussa

"Dura lex sed lex." Kun tehtiin uutta lakia, siitä pidetttiin asianmukaista ääntä. Ministeriön tiedotus viestitti ajan tavan mukaan yliopistojen tiedotuksille, että niiden piti mainostaa ("markkinoida") uutta, sittemmin "fantastiseksi" kehuttua yliopistolakia. Se oli hienointa sitten yliopiston perustamisen Turkuun vuonna 1640, siunaili ministeri. - Tosin seuraukset eivät näytä hyviltä muun kuin ministeriön ja yleensä valtiovallan sekä yliopistoon pesiytyneen uudistajain populan ja heihin uskovien, niin ikään konsulttiherätyksen saaneiden työläisten ("palveluntarjoajien") näkökulmasta. Moni on jo menettänyt työnsä; tai virka on juuri nyt menossa alta tai menee kohta. Mutta koska laki on sentään laki, olkoonpa miten kova tahansa, sen mukaan pitää elää, jos aiotaan hengissä pysyä, sanovat ihmiset täällä ja muualla. Lakia ei saa näköpiirissä olevan ajan suoralla kumotuksi eikä tehtyä uudistusta tekemättömäksi.

Myöntyväisyyssuunnalle ei löydy vaihtoehtoa. - Byrokratian paisuminen entisestään on muuan yliopistolain seuraus sekin, mutta tätä kielteistä ilmiötä pitää positiivisesti kehua retostella konsulttityyliin "rakenteiden kehittämiseksi" (entisestään). Ei saa mennä laukomaan julkisessa tilassa, että byrokratia on lisääntynyt, saati pahentunut. Tiedekunnat ja laitokset piti julkeasti purkaa "feodaalisina jäänteinä pimeältä keskiajalta". Tilalle on tosin saatu uusia ja entistä byrokraattisempia feodaalisia tai paremminkin uusliberalistisia (mutta vastoin liberalismin periaatteita) raskaita rakenteita. Termit ovat muuttuneet samoiksi, joita liikelaitokset ovat pitkään käyttäneet. - Rahastavat konsultit ovat ministeriön ja koko valtiovallan (ja itse asiassa myös koko Euroopan Unionin) lemmikkejä - huipppuosaajia alalla kuin alalla, kuin 400-luvun eaa. Kreikan sofistit. Konsultteja voi myös kutsua keskiajan lopun anekauppiaiden moderneiksi kauppaedustajiksi. On moninkertaista raportointia ja "laadun varmistusta" ja jo perinteiseksi osoittautunutta "omien toimintojen rakenteiden kehittämistä". Ja on yksikköä toinen toisensa vieressä, niinkuin on johtokuntaakin.

Konsulttikieli on muuten mitä kömpelöintä (ja asiasubstanssin katsannossa sitäkin köyhempää), mutta se menee jopa tyylillisesti eikä vain asiallisesti täydestä poliitikkoihin ja mm. yliopiston suorituspuolen niin sanottuihin osaajiin. Ja konsulttifirmat rahastavat ministeriön siunauksella. Kaksi konsulttifirmaa on tiedustellut minultakin typerin kysymyksin, miten olen kokenut yliopistolain vaikutuksen käytännössä. - Riittäköön, kun vastaan tässä lyhyesti näin: Hoitamaani, vakinaista virkaa ei ole enää olemassa. Kiitän uudistajia jälleen hyvästä työsuorituksesta, jota toistuva "unohtelu" tarkoittaa; ensin sanottiin, että olemassaoloni unohtaminen oli vahinko; sitten "unohtamista" alettiin kutsua päätökseksi.

En vastannut ainoaankaan sähköpostissa tulleeseen konsulttipalautelomakkeen kysymykseen. Olisiko pitänyt? - Olisi mennyt kai varttitunti, ellei kauemmin, jos olisin vastannut yhteen, sitten toiseen sarjaan (eli puoli tuntia yhteensä, mutta jos olisin harkinnut sanottavani tarkasti, kunniakkaaseen tehtävään olisi voinut huveta kaikkiaan kolme varttia, ellei täysi tunti). - Kun yliopistobyrokratia alkoi paisua kuin pullataikina 1990-luvulla, sain kerran kahdelta eri suunnittelijalta täsmälleen samat kysymykset paperikuoressa eteeni. He olivat oman talon miehiä, mutta aavistelin silti aikojen siitä pahoin kovenevan, kuten sitten kävikin; ulkopuoliset tahot tunkeutuivat yliopiston sisälle saataviaan vaatimaan. - Kevään 2012 kuluessa ja tämän saman vuoden edetessä alkavat säästöt selvemmin purra yliopistossa ja muualla moniin niihin, jotka ovat tähän asti saaneet nauttia suhteellisesta rauhasta. Etsivä löytää taas kohteensa. Ja ajan henkeen sopii, että samalla kun toiset, suorituspuolen ihmiset, joutuvat kärsimään säästöpäätöksistä, konsultit on päästetty tekemään keksimistään palautekysymyksistä astronomisen suuria tilejä. Sama koskee erilaisia valvonta- ja sertifiointijärjestelmiä, joita perustellaan välttämättömyyksinä, koska suorituspuolen työn laatuun ei kuulemma voi muuten luottaa! Uusliberalistinen taloustotalitarismi muistuttaa suuresti Neuvostoliiton valtiototalitaristista menoa.

Athenai 1998

Ateenan metro oli vasta jumalan ajatuksissa, ja kävelin Ateenan Plakasta ylös vuorelle. Aurinko paistoi vasten silmiä, ja kun laseja ei sattunut tulemaan mukaan, kaksi vastaantulijaa tiedusteli, miksi itkin. Sanoin, etten oikeasti itkenyt; teki hyvää huuhdella silmiä, joita hieman kirveli. Näköalapaikalta otettu kuva maksoi Suomeen postitettuna vaivaiset tuhat silloista drakmaa. Silloin tammikuussa paistoi aurinko koko viikon. Kriisi ei tullut puheeksi. Huijareita piti varoa, jopa paeta. Aiemmin samalla vuosikymmenellä olivat Kreetan saarella ystävät sanoneet syövänsä (ja juovansa) enemmän kuin he tienasivat. Se kostautui sitten myöhemmin - joskaan ei kaikille.

Suden surma

Kaikkea sitä kerrotaan sysipimeällä keskiajalla tehdyn! Veli Franciscus Assisilainen oli kunnon mies, mutta hänen hyveensä tuskin vetää vertoja meidän hämmästyksellemme. Miksi ihmeessä Franciscuksen piti saarnata "Veli Sudelle", joka ei tässä tarkoita ihmistä, luomakunnan kruunua, vaan villiä eläintä ja lampaiden ja muiden viattomien tuhoajaa? - Miksi Franciscus ei koettanut tappaa tai edes hätistellä sauvoin ja rukouksin sutta matkoihinsa sen sijaan, että hän rupesi puhumaan sille sopimattomia? Ei susihukka ansaitse parannussaarnaa. Mutta ehkä Franciscus ei koskaan pitänyt retorista saarnaa sudelle. Ihmiset ovat eteviä keksimään legendoja. Niitä on liikkeellä jopa kaupungeissa ja kaupungeista. Tarkoitan urbaaneja eli sivistyneitä legendoja.

Noin 15 vuoden takaa muistan konsulttien kehittämän Kainuun pantasudesta otsikoidun tositapauksen. Kuva ja sana kertoi urheiden metsästäjien ampuneen seulaksi pantasuden; sen olisi pitänyt saada juosta jolkutella kaikessa rauhassa. Suden ampuminen selitettiin silloin köyhien poroisäntien oikeutetuksi protestiksi "riistävän" etelän suuntaan. Kuvassa miesten silmät kiiluivat lähes saatanallisesti. Suden silmistä oli hehku sammunut, mutta toki eläin sai siinä komeasti poseerata. Parempi kuolleena kuin ei koskaan.

Teksti-TV:n uutiset kertovat tänään (16.1.2012), että Varsinais-Suomessa on yksi pantasusi pääsyt hengestään. Ei suden pitäisi oleskella ainakaan Turun tuntumassa, josta Suomen sivistys on tunnetusti lähtöisin.

Matalan profiilin taktiset edut

Alkoi mietityttää, olisivatko Epikuros, hänen oppilaansa ja näiden joukossa Lucretius netissä. Spizoza ei olisi vaan hioisi optisia linssejä kaikessa hiljaisuudessa; kommentteja tai yleensäkään "palautetta" hän ei toimintaansa kaipaisi. - Näkyvyys, visibiliteetti, on Epikuroksen ja Spinozan mielestä potentiaalisesti eli virtuaalisesti (sanat ovat synonyymejä) erittäin vaarallista. Tavanomaisten hyveiden osoittaminen merkitsisi ainoastaan vastaamista kollektivistisiin eli sosiaalisiin rooliodotuksiin eli itsensä myymistä pilkka- tai ainakin ALE-hintaan. Se veisi ihmiseltä mielenrauhan (ataraxia) tai estäisi sen toteutumisen. Miksi ruveta laumaihmiseksi, vaikka erityisesti tämä moderniteetti jos mikä on massojen aikaa? Mitkä ovat "Das Manin" eli sosiaalisen standardin mukaisen ihmiselämän ratkaisevat edut? Anatole France kirjoitti 'Epikuroksen puutarhan'. Hän ymmärtäisi matalan profiilin eksistentiaalisen osan valinneita ihmisiä.

Epikuros käsitetään systemaattisesti väärin. 'Mielihyvä' (hedoné) tarkoittaa hänelle vain tuskan poissaoloa - ei suinkaan mitään elostelua "orgaanisten motiivien" taivaallisissa nautinnoissa (joihin nykyisin tähdätään kaiken "laatuajan" huippuna mediassa, makuuhuoneessa ja keittiössä ynnä muissa paikoissa).

Epikuroksen mielestä nimenomaan hyve (areté, virtus) erottaa ihmisen eläimistä ja toisista ihmisistä. Itse Epikuros ekshibitoi suurenmoista rohkeutta (virtus / fortitudo) ja mielenlujuutta (constantia) sairastaessaan vuosikaudet virtsakiven vaivaa. Modernille ihmiselle pitää kaiketi jakaa viisi tähteä siksi, että hän katsoo selviävänsä elämästä ilman ainuttakaan hyvettä - teknologian ja hyvän onnen avulla. Lottoa mainostetaan lapsekkaasti sanomalla: "Suomalainen voittaa aina." - Parempi argumentti olisi väite, että suomalainen häviää aina (ennemmin tai myöhemmin). - Minulla on jäänyt paperimutoisten kirjoitusten vuoksi kolme blogia julkaisematta (luonnosten asteelle kaksi ja yksi valmiina odottelemaan vuoroaan). Kaikki aikanaan tai ei mitään koskaan.

Pax et bonum

Modernisti Niko Kazantzakis (1885 - 1957) jatkaa pääteoksessaan Odysseia tavallaan siitä, mihin Homeros sankarinsa päästi. Uudempi kirjailija päivittää Homerosta. Odysseus toki palaa merellisiltä harhapoluiltaan kotiin mutta ei (odottamatta tai pikemminkin odotetusti) viihdy vaimonsa luona. Miehen levoton ja aidosti faustinen, toimintaa hakeva mieli vaatii matkan miltei välitöntä jatkoa Afrikkaan ja niin edelleen - aina Antarktikselle asti. Siellä vasta tulee Odysseus matkansa päähän.

Ihmisyyden tunnusmerkkinä Kazantzakis pitää Faustuksen uskoa. Se tarkoittaa voimien jännittämistä äärimmilleen ja suorastaan mahdottoman yrittämistä. Kazantzakisin vapaudenrakkaus - ja hänen nationalisminsa - ilmenee "hänen kuvatessaan pienen kansansa taistelua turkkilaisia vihollisiaan vastaan".

"Romanissa Vapaus tai kuolema (1953, suom.) on (---) tämäkin puoli Kazantzakisin hajottavia voimia vastaan taistelevasta minuudesta löytänyt kypsyneen ja sovittavan ilmaisun, samalla kun hän armottomasti paljastaa väkivallan kovat kasvot."

Loppuun sopii ladata vielä yksi ja kerrassaan komea sitaatti kirjallisuushistorioitsija Vappu Roosilta (Suuri maailmankirjallisuus, Hki 1964, 450):

"Viimeisessä romaanissaan Pyhä köyhyys (Pax et bonum), jonka päähenkilönä on Franciscus Assisilainen, Kazantzakis jatkaa uljaan lannistumatonta kamppailuaan ikuisista arvoista 'pyhän hulluuden' kuvaajana ja luo siinäkin yksinkertaisesta suurta ja ylevää."

Luulisi, että jopa nominalistit (relativistit, westermarckilaiset, pragmatistit, behavioristit, individualistit), jotka luonteensa mukaan kiivasti vastustavat arvo-objektivismia kuvitellen maailman silti paranevan, kunnioittaisivat Niko Kazantzakista sanan verran (mainiten / ohittaen ). - Itse olen hämmästynyt siitä, melkein äimän käkenä ollen, miten paljon (moraalisesti muissa suhteissa epäilyttävän) Kreikan kouluissa edelleen luetaan latinaa. Kreikkalaiset pitävät kreikkaa ja latinaa sisarkielinä, ja moni opettaa ja oppii siellä latinaa ja historiaa. - Ulkomaalaiset valittavat, että latinan ja historian helleeneiltä perinteisesti saama liika huomio estää heitä oppimasta perusteellisesti small talk -englantia eli "sosiaalista kielioppia", jossa postmoderni haastaa ihmisen tai toteaa tämän lähestulkoon nollan arvoiseksi.

Markkina III

Väärinkäsitysten välttämiseksi pitää korostaa, alleviivata ja tähdentää, että rikoksen, kuten murhan kohde on ainoa, jonka ihmisyys kärsii. Nominalismi tekee jokaisen rikoksen aktuaalisen kohteen eli kärsijän osan totaalisen, jopa masentavan yksinäiseksi - ja toisaalta vain nimelliseksi (latinan sanasta 'nomen', joka tarkoittaa pelkkää nimeä). - Siirtyäkseni toiseen asiaan: Kukin filosofia (idealismi / filosofinen realismi ja nominalismi / relativismi jne) toimii vain ao. kieliopissa (kielessä) ja toisin päin. Huomattakoon tässä indoeurooppalaisten verbien kaksi suuntaluokkaa: aktiivi (kreikan sanasta energeia) ja passiivi (latinan sanasta kärsimys, passio, joka kielioppiteoriassa palautuu kreikan sanaan pathos). - Tarkastellaan latinan lausetta: Pisces captantur (Kalat / kaloja pyydetään). 'Pisces' on latinan syntaksissa vain ja ainoastaan subjekti, kun taas suomen lauseessa 'kalat / kaloja on objekti: Kalat ovat kärsimystä tuottavan toiminnan kohteina suomen passiivi- eli pathos-lauseessa, ikäänkuin ne muka eivät olisi vastuussa elämisestään vedellisessä elementissä. Nietzsche sanoi heuristisesti (välttääkseni tässä konsulttittermiä "innovatiivisesti"), että uralilais-altailaisissa kielissä on heikosti kehittynyt subjektin taju. Lasken suomen mukaan tähän huonolta vaikuttavaan seuraan. Älköön kukaan suuttuko tästä, mitä kirjoitan. - Myös akateemiset ihmiset, niin suomalaiset kuin muutkin, saisivat olla oman elämänsä subjekteja sen sijaan, että he sokeasti palvovat konsultteja.

Markkina II

Ihmisyyttä vastaan ei siis voi tehdä rikosta. Jopa markkina, joka on saanut monen hyvän, rahansa, rakkaansa ja kotinsa menettäneen ihmisen päättämään päivänsä oman käden kautta, on täysin voimaton Ihmisyyden mahdin edessä; sille ei voi mitään markkina eikä liioin kukaan Mr. Death. Massoittain ihmisiä on poljettu maahan ja tuhottu voittajien leireissä, niin kuin aina on tehty ja tullaan aina tekemään, mutta ihmisyys ei ole siinä mitään menettänyt eikä menetä. - Pitäisikö "rikos ihmisyyttä vastaan" poistaa lakikoodeksista? - Ei vielä. Ihmisyys pitää ensin määritellä tarkkaan ja näpäytettävä kynsille nominalisteja, joiden harhaisen luulon mukaan (yleistä) ihmisyyttä ei ole olemassa metafyysisenä reaalioliona. - Duns Scotus opetti viisaasti ja mitä eettisimmin, että yleisen ihmisyyden lisäksi kullakin ihmisellä on yksilöllinen ihmisyys. Duns Scotuksen katsannossa rikos voidaan tehdä vain yksilöllistä ihmistä eli (abstraktimmin) hänen yksilöllistä ihmisyyttään kohtaan. Ja moisen rikoksen suuruudesta voi keskustella. Vallitseva nominalismi (fenomenologia) ei oikeastaan tarvitse abstraktia käsitettä ihmisyys (humanitas, genus humanum). Mutta jos se katsoo sitä tarvitsevansa, huomattakoon moisen ihmisyyden, kuten myös yksittäisen ihmisen, perustava heikkous, hauraus ja hyveettömyys - mitättömyys immanentissa maailmassa (ja kenties heideggerilaisessa kontekstissa).

"Rikoksesta ihmisyyttä kohtaan" voidaan nyt luopua (mutta todella olemassa oleva yleinen ihmisyys ei siinä mitään menetä). - Oswald Spengler oli muuten nominalisti sanoessaan, ettei ihmiskuntaa ole. Marcus Tullius Ciceron mukaan ihmiskunta on. Mutta Cicero menee metsään siinä, ettei hän, "humanistien humanisti", inklsusoi orjia ihmiskuntaan. - Edistystä nähdään vasta Rooman keisariajalla: orjia aletaan kutsua toiseksi ihmiskunnaksi (secundum genus humanum). Sen pidemmälle ei sittemmin ole päästy. - Idean tähän kirjoitukseen on antanut Sauli Salmela, joka nosti esiin Duns Scotuksen ansiot, kun otimme osaa vaikeaan keskusteluun sielujen korkeasta kauneudesta.